Koiran tassujen suojaaminen pakkasella ja liukkailla keleillä
Useimmat koirat nauttivat pakkaskeleistä, rodun ominaisuuksista toki riippuen. Helpoiten koiralla palelevat huonomman verenkierron ja vähäisemmän karvapeitteen omaavat alueet, kuten häntä, korvat ja tassut.
Omistajan on syytä tarkkailla koiran pakkasenkestävyyttä, ja suojata koira ulkoillessa rodun ja sääolosuhteiden mukaisesti. Helpoimmin pakkasta kestävät koirarodut, joiden turkki on paksu ja joilla on paksu pohjavilla. Tällaisten rotujen, kuten pohjoisen pystykorvien, edustajat kestävät hyvin kylmiäkin sääolosuhteita, kunhan iho ja turkki ovat kunnossa.
Ohutturkkiset koirat
Tassuja talvi koettelee erityisesti ohutturkkisilla koirilla. Tassujen pohjissa on karvoja, jotka lämmittävät tassuja. Kovin pitkät karvat kuitenkin keräävät helposti kipua aiheuttavia lumipaakkuja, kun lumi sulaa tassunpohjiin ja varpaiden väleihin.
Jäätynyt hangen pinta ja hankikannon pettäminen voivat aiheuttaa tassuihin erilaisia vammoja, kuten haavoja tai kynsivaurioita.
Koirat kaupungissa
Kaupunkiolosuhteissa katujen hiekoitussepeli ja suolaus voivat myös tehdä tassuille kipeää. Edellä mainitut asiat tulee ottaa huomioon erityisesti tilanteissa, joissa koiralla on tassuihin vaikuttava ja kipua aiheuttava sairaus, kuten esimerkiksi furunkuloosi (eli karvatupen tulehdus varpaiden väleissä) tai tassunpohjatulehdus, raajojen tai varpaiden alueen nivelrikko, tai koira on muuten herkkä tassuistaan.
Myös liukkaus aiheuttaa helposti koiralle venähdyksiä ja vammoja, ja erityisesti nivelrikkoa tai muuta tuki- ja liikuntaelinsairautta sairastavan koiran kanssa liukkaat kelit voivat aiheuttaa kovastikin harmia. Liukkailla keleillä koira joutuu jännittämään lihaksistoaan enemmän ja liikkumaan epätasaisesti, mikä voi aiheuttaa lihasjumeja ja pahentaa kipuoireita.
Tossut?
Tassujen suojaus tassutossuilla voi auttaa pakkasta, hiekoitussepeliä ja teiden suolausta sekä liukastelua vastaan. Omistajan on tärkeää tarkistaa tassut päivittäin, jotta havaitsee mahdolliset ihomuutokset, ihotulehdukset, kynsivauriot ja myös sen, jos koira aristaa tassujen koskettamista.
Rasvahapot avuksi kuiville tassuille
Mikäli anturat ovat kovin kuivat, kannattaa tarkistaa koiran ruokavalio ja erityisesti ruokavalion rasvahapot.
Rasvahappoja voi lisätä ruokintaan rasvojen ja erityisesti öljyjen muodossa, ja vaikuttaa näin ihon ja tassujen anturoiden hyvinvointiin sisäisesti. Paikallisesti tassuja ja anturoita voi hoitaa erilaisilla tassuvoiteilla, jotka kosteuttavat ja pitävät tassujen ja anturoiden ihon joustavana ja pehmeänä.
Joustava, pehmeä ja terve iho kestää paremmin erilaisia sääolosuhteita ja mekaanista ärsytystä. Jos huomaat koiran tassuissa iholla tai anturoissa muutoksia tai kipua, on tärkeää olla yhteydessä eläinlääkäriin.
© Eläinlääkäri Noora Oy